Kustomoitu pariaitta takaa rauhallisen unen

Pariaitta tuo kaivattua lisätilaa mökille ja tarjoaa rauhallisen nukkumapaikan koko perheelle.

Räätälöimällä saatiin perheen kaikki toiveet toteutettua

Heikin ja hänen perheensä rakas 60-luvulla rakennettu mökki on muutaman vuoden aikana läpikäynyt perusteellisen korjausurakan. Miltei rantaviivaa hipovasta Beach Houseksi nimetystä mökistä puuttui, kaiken sen remontoimisen jälkeenkin, edelleen jotain.

”Totesimme, että nelihenkinen perheemme tarvitsee lisää makuutilaa, joten päätimme tehdä vielä yhden lisärakennuksen. Ideana oli, että aitta tehdään nukkumista varten ja jos nukuttaa, niin siellä saa nukkua rauhassa. Itse mökistä voi samaan aikaan kuulua ihan normaaleja elämisen ääniä”, Heikki kiteyttää uuden rakennusprojektin aloittamisen syitä.

”Halusimme, että lisärakennus vastaisi arkkitehtuurisesti mökin ulkonäköä, mikä käytännössä tarkoittaa pulpettikattoa ja paljon valoa lattiasta kattoon ulottuvan ikkunapinta-alan läpi. Emme suoraan löytäneet haluamaamme Joro-Huviloiden valikoimasta. Toiveena kuitenkin oli, että voisimme yhdistää standardimallien osia ja luoda niiden pohjalta mieleisen kokonaisuuden.”

”Tilauksen kannalta viimeinen iso kysymysmerkki oli, kuinka rakennus saataisiin kuljetettua perille pientä mökkitietä pitkin. Ja riittääkö nosturin kapasiteetti nostamaan aitan perustuksien päälle, kun niiden välittömään läheisyyteen ei päässyt rekalla. Joro-Huviloiden asiantuntija kävi meillä paikan päällä tarkastamassa, että homma onnistuu.” 

Tarkoituksena oli rakentaa laadukkaasti

Rakennusprojektin alussa potentiaalisia valmistajia kartoitettiin netistä ja heiltä pyydettiin aitoista alustavia tarjouksia. Joro-Huvilat valikoitu tilauksen toimittajaksi laadukkuuden, räätälöitävyyden, rakennustavan, paikallisuuden ja hinnan perusteella.

”Tarkoituksenamme oli rakentaa mahdollisimman laadukkaasti, vaikka se olisi vienyt vähän enemmän aikaa. Yksi meille tärkeistä seikoista oli, että aitta rakennetaan kokonaan sisätiloissa, joka on mielestäni optimaalinen rakennusympäristö. Lisäksi Joro-Huviloiden tehdas sijaitsee suhteellisen lähellä mökkipaikkaamme, joten mielestämme oli järkevää tilata aittarakennus lähituottajalta. ”

”Joro-Huvilat pystyi myös toteuttamaan haluamamme muutokset, ja aitan räätälöinti onnistui kätevästi. Saimme haluamamme hyvin kilpailukykyiseen hintaan.”

Pariaitan toiseen huoneeseen mahtuu loistavasti parisänky ja toisessa on sängyt perheen kahdelle lapselle. Kulku huoneisiin tapahtuu omien ulko-ovien kautta. Aitta on eristetty ja sinne on vedetty sähköt, millä lämpiää lämpöpatteritkin.

Koko rakennusprojektin hoitaminen onnistui kätevästi etänä

Kun rakennuspaikka ei sijaitsekaan kodin välittömässä läheisyydessä, ei paikan päällä pysty käymään edes viikoittain. Ammattilaisten kanssa työskennellessä hommat onnistuvat varmasti, vaikka sitten etäohjauksella.

”Tuttu rakennusurakoitsija hoiti perustusten tekemisen ja sopi Joro-Huviloiden kanssa aitan pystyttämisen tarkan ajankohdan. Kaikki sujui äärimmäisen kätevästi. Joro-Huviloilta tuli aina ilmoitus, missä vaiheessa aitan valmistus on. Pystyimme luottamaan, että kyllä se aitta sieltä tulee ja hommat edistyvät”, Heikki muistelee.

”Kaupat lyötiin lukkoon kevään loppupuolella ja juhannukseksi oli tarkoitus päästä nukkumaan uudessa aitassa. Sovitussa aikataulussa pysyttiin ja olin positiivisesti yllättynyt, että aitta saatiin jo juhannukseksi paikalle. Tilauksesta toimitukseen koko prosessi on ollut selkeää ja mutkatonta. Kun oma elämä on hektistä, niin viimeiseksi sitä kaipaa lisästressiä jostain aittaprojektista”, Heikki summaa onnistuneen rakennusprosessin.

”Olemme saaneet palautetta niin naapureilta ja tuttavilta kuin sukulaisiltakin, että on laadukas ja hyvin hoidettu aittakokonaisuus. Tällä kokemuksella voinkin suositella Joro-Huviloita kaikille, jotka haluavat rakennuksen erityisesti avaimet käteen -periaatteella.”

Myös Joro-Huviloilla oltiin tyytyväisiä aitan tyyliin ja pohjapiirrokseen. Jopa niin paljon, että aitta tuotteistettiin valmiiksi malliksi heidän valikoimaansa.